Lasket koko iltasi sen varaan että saat isältäsi kyydin, ja että kaverisi lainaa sinulle rahaa. Isäsi unohtaa sinut kokonaan ja lähtee golfaamaan ja ystävälläsi 'ei ole' rahaa. Tuttua?
Scedleseä raivostuttaa erityisesti lupausten pettäminen. Eihän se ole moraalisesti oikein, ja raamattukin sen kieltää! Lisäksi se vain nakertaa luottamusta.
Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. Itseluottamus on luottamusta omaan itseensä.
Ihmisten välinen luottamus on tunnetta ja kokemusperäistä tietoa. Luottava ihminen uskoo, että luottamuksen kohde ei halua hänelle pahaa, vaan tarkoittaa hyvää. Jos ihminen epäilee toisen moraalia ja aikeita, luottamusta ei synny. Luottamuksen edellytyksiä ovat hyvien aikeiden lisäksi osaaminen (kompetenssi) ja riski.
Luottamus on ennen kaikkea tunne, jonka kohdistamme ihmiseen, johon luotamme. Luotettavuus sen sijaan riippuu omasta käyttäytymisestämme. Muut arvioivat miten luotettavasti käyttäydymme. Lyhin tie luottamukseen on käyttäytyä luotettavasti ja olla luottamuksen arvoinen. Luottavaisuus on ominaisuus, johon vaikuttaa sekä persoonallisuus että kasvuympäristö. Toiset luottavat helpommin kuin toiset.
Kaikki voi mennä pilalle petetyn luottamuksen myötä. Jos joku pettää luottamuksesi, syö sanansa, mitä teet? Annatko nopeasti anteeksi vai vihoitteletko pitkään?
Jos valitsit jälkimmäisen, on sinun syytä miettiä; oletko itse joskus pettänyt jonkun luottamuksen? Antoiko se henkilö sinulle nopeasti anteeksi? Pyysitkö anteeksi?
Tämän kirjoitin siksi, että usein ihmiset vaativat toisilta jotain, mitä eivät itse tee. Jos vihoittelen pitkään, mutta toisinpäin käänetyssä tilanteessa odotan toiselta nopeaa anteeksiantoa, olen tekopyhä.
Mutta eikö meissä kaikissa ole hitunen tekopyhyyttä?
